keskiviikko 15. helmikuuta 2017

Huippuihana lasten lintukirja!




Lasten lintukirja on ihana. Materiaali on kestävää, kiiltäväpintaista pahvia. Kirja kestää käyttöä ja äänimekanismi on myös kestänyt meillä käytössä jo n. 1,5 vuotta. Paristot kirjaan voi vaihtaa, ja ne ovat pientä käyttäjää ajatellen turvallisesti ruuvin takana.

Kirjaan on koottu  keskeisimmät linnut. Sen avulla voi opetella tunnistamaan 30 linnun äänet, ja kuvia kirjassa on useammista linnuista.

Tässä kirjassa taitto tukee ääniä. Linnut on ryhmitelty asuinympäristönsä mukaan. Yhdellä aukeamalla ovat esim. peltojen linnut peltomaiseman päällä. Joidenkin kirjojen kanssa on tullut sellainen olo, että olisin halunnut vain ne lintujen äänet, mutta tämä on hyvä kokonaisuus. Kotimaisuus tulee hyvällä tavalla läpi: tässä on kokonaisuus, jossa on vain se kaikkein olennaisin. Kustakin linnusta on kahden lauseen mittainen teksti. Nämä eivät ole tikkukirjaimilla, eli pitää osata lukea "tekstausta" ennen kuin noita voi lukea, mutta eskarissahan nuo jo opetetaan.

Kertakaikkiaan ihastuttava kirja! Tästä on ollut meille paljon iloa. Suosittelen!

Äänenvoimakkuuden säätöä kirjassa ei tarvita, koska äänien kovuus on aina tuntunut sopivalta. Kuulokeliitäntää kirjassa ei ole, ja sitäkään emme ole tässä tarvinneet. Kirja on isokokoinen, eli ei tätä käsilaukussa mukana kuljeteta.

Pertti Koskimies: LAULAVA KIRJA, LASTEN LINTUKIJA kids.fi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti