sunnuntai 22. tammikuuta 2017

Sananvapaus ei ole räkyttämisen "vapautta"

Tästä kirjasta elämään jäänyt ajatus tuli sovitettua mukavasti tuohon otsikkoon. Sananvapaudessa kyse on enemmän vapaudesta kuin siitä sanasta: ihmisen oikeudesta elää ja toteuttaa itseään.

Zwillinginiä mukaillen sanavapauden oikea käsittäminen lähtee siitä, että on ymmärtänyt vapauden oikein. Kirjassa pyritään tietoisesti liikkumaan epäakateemisissa maisemissa, mutta nostetaan kuitenkin esille vapaudelle eri aikoina annettuja määritelmiä. Myös ideologian määritelmät ovat muuttuneet eri aikoina.

Kirjassa nostetaan esille tilanteita Euroopasta ennen ja nyt, joissa ihmisten vapaus on kärsinyt, kuten myös Böhmermannin tapaus (satiirikko, joka herjasi Turkin presidenttiä). Kirjassa mainitaan myös AfD-puolueen hullut (oikeistolainen, nationalismista syytetty puolue).

Kirjoittajan omat, ja hänen puolalaissyntyisen vaimonsa, elämäntarinat jäävät varjoon. Mikä on kirjoittajan oma suhde sananvapauteen/vapauteen? Puolan tilanne mainitaan, mutta siitä ei tämän tekstin perusteella saa käsitystä. Kirja on ajankohtainen ja keski-eurooppalainen.

Kirjaa lukiessa tuli sellainen olo, että varsinainen syvyys jää kirjan ulkopuolelle ja henkilökohtaisen eli sen pienemmän kautta olisi päässyt isompaan, merkittävämpään lopputulokseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti