lauantai 3. joulukuuta 2016

Jane Austen: Mansfield park






Fanny on vaitelias päähenkilö. Hän ei tee itse omia päätöksiään, hän ajautuu. Muut määrittelevät hänet, tiettyyn pisteeseen saakka.

Kun herra Crawford kosii häntä, hän ei voi vastata myöntävästi. Tällä tavalla hän aiheuttaa pettymyksen kasvatti-isälleen, ja itkee katkerasti, muttei voi edelleenkään vastata myöntävästi, vaikka jokin romahtaa hänen sisällään, kun hän ei pysty vastaamaan kasvatti-isänsä odotuksiin.

Tapahtuma on käännekohta tarinassa, siinä Fannysta alkaa nähdä, kuka hän oikeasti on. Kasvattiäidin mielestä kosija olisi ollut arvollinen jopa hänen omille tyttärilleen, ja näistä toinen onkin tapahtuneen jälkeen Fannylle kateellinen. Fanny ei ajattele tästä juuri mitään. Ulospäin hänessä ei tapahdu suurta muutosta, sillä hänen köyhä syntyperänsä sanelee edelleen hänen elämäänsä, mutta lukija näkee, että hänellä on sisäinen palo, joka häntä ohjaa. Rivien välistä kuultaa, että Fannylla on aina ollut.

Crawford tuntee Shakespearen teokset niin hyvin, että pystyy löytämään hänen teoksistaan hetkessä minkä tahansa kysytyn kohdan. Itse kiikutin kolme Shakespearea tänään kierrätykseen, koska tila nyt ei vain yksinkertaisesti riitä. Mansfield Park jakautuu kolmeen osaan, ja sen kolmannen osan alusta Shakespeare-fani voi lukea, miten kirjan hahmot ylistävät Suurta Kirjailijaa, jonka teoksissa kaikki inhimillinen viisaus asuu. Ei ole suurempaa kuin kirjallisuus.

Fanny rakastuu kuitenkin toiseen, siihen joka hänen kanssaan tuntee tähtitaivaan kohteet. Tähtitaivas edustaa teoksessa jotain ihmisviisautta suurempaa ja pysyvämpää, vai ehkä uskollisuutta omalle itselle ja tilan löytämistä omille ajatuksille? Virginia Woolf ei suotta sanonut, etteivät Austinin teokset kuole.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti