lauantai 20. elokuuta 2016

Vihreä hämärä silmissä, puita


                                           Kuva: Pixabay, Darksouls1, CC0 Public Domain

Mirkka Rekola on kirjoittanut runon, joka alkaa: Vihreä hämärä silmissä, puita ...

Runo hämärästä on samalla myös runo Auringosta ja ilmasta, hengittämisestä. Ilman Aurinkoa tai ilmakehää ei olisi hämärää, joka syntyy valon sirotessa ilmakehässä, kun Aurinko on laskenut horisontin alle.

Oletan muuten vain, että Rekolan runon tapahtumapaikka on Suomessa, joten myös päättelen iloisesti, että tapahtuma-aika on kesäyö, koska kesäpäivänseisauksen aikaan hämärä näillä leveysasteilla kestää pisimpään. Jos runossa on hämärää, on todennäköisimmin kesä.

Auringon juuri mentyä ulkona näkee tehdä vielä töitä: vallitsee porvarillinen hämärä. Varmaankin niin, Rekolan runo tapahtuu tässä hämärässä. Sen jälkeen alkaa merenkulkijan hämärä, jonka aikana taivaalla näkyy jo tähtiä, joiden mukaan voi suunnistaa ja toisaalta horisonttikin erottuu. Viimeisenä on tähtitieteellinen hämärä, jonka aikana voi havaita kohteita, joita ei muulloin voi nähdä.

Mutta tämä on siis hämärää, jossa ympärilleen vielä näkee eli porvarillista laatua. Unohdetaan pimeä.

Porvarillisen hämärän aikaan selkeimmin erottuva väri on purppura, joka syntyy, kun punainen ja sininen sekoittuvat. Vähän tätä ennen on lyhyt vaihe, jossa taivaalla voi teoriassa nähdä myös vähän vihreää länsitaivaalla. Runon tulkinta tihenee: SE hetki on nyt löytynyt, eikä se ollut edes vaikeaa. Ei oppi ojaan kaatanut.

Tai ehkä kulkija kantaa kädessään lyhtyä, jonka valossa hän näkee puiden värit metsässä? Hik.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti