perjantai 17. kesäkuuta 2016

Luke Skywalker ja uudet kaverit





Luke Skywalker näkee tulevaisuuteen: hän tietää ennalta että hänen ystäviään Han Soloa ja prinsessa Leiaa tullaan kiduttamaan Bespinin kauniissa pilvikaupungissa. Edith Södergran selittää – surumielisestikö sitten – miksei ole hyväksi nähdä huomiseen. ”Onni ei ole se yö, jonka muistamme --- onni on jotain mitä emme koskaan halunneet” (1). <miten södergranin runo pelittää star warsissa; onko södergrann jedien suurmestarin suosikkirunoilija>

Lukija voi verrata menneisyyden muistamista tulevaisuuden näkemiseen: jos jotain näkisimme, emme kuitenkaan ymmärtäisi sitä: se saisi silmissämme täysin väärän merkityksen. Aika suojelee meitä, emme voi viedä tietoa menneisyyteen, emme saa sitä tulevasta. Olemme tässä. Juuri niin kuin Stephen Hawking opettaa Ajan lyhyessä historiassa. Aika suojelee meitä. (No niinhän Berliinin muuristakin sanottiin aikoinaan.)

Luke luottaa näkyynsä. Hän uskoo sen olevan todellisuutta, jonka voi väistää. Sen takia hän lähtee pelastamaan ystäviään jo ennen kuin nämä ovat hädässä. Star Warsissa ei ole södergranilaista syvyyttä. Hyvä ja paha ovat helposti erotettavissa toisistaan. Pahan voittamista ei voi haukkua helpoksi, mutta mahdotonta se ei ole. >hyvä ja paha star warsissa?>

Luke tekee päätöksen, hän siis haluaa jotain. Södergran kuvaa runossaan sitä, miten inhimillinen halu rakentaa elämänsä tahdon varaan romahtaa, tulee hiljaista. <olioden halu star warsin maailmassa? ovatko robotit niitä kaikkein ”inhimillisimpiä”: inhimilliset ominaisuudet on tavallaan irrotettu ihmisistä ja niitä tutkitaan erillisinä. >

Hawking on paikoin lakoninen, no ainakin silloin kun hän kirjoittaa: ”Koska emme pysty ennustamaan, mitä ihmiset tekevät, meillä on tapana sanoa, että ihmisillä on vapaa tahto.”  (2) Hänen näkemyksensä on ulkokohtainen. Eikö ihmiselle riitä se, kun hänestä tuntuu että hänellä on vapaa tahto? Sellaisissa olosuhteissa voi tehdä mitä haluaa.

Hawkingin mukaan yhtenäisteorian löytyminen voisi tarkoittaa sitä, että jokin muu voima ohjaa ihmisten toimintaa kuin heidän oma tahtonsa. Tällöin vapaata tahtoa ei siis olisi edes nykyhetkessä – menneisyyteen matkustaneella kun ei ainakaan olisi vapaata tahtoa, koska hän voisi liikkua vain paikoissa joissa hän on ollut aiemmin, eikä hän voisi tehdä mitään mikä vaikuttaisi tulevaisuuteen eri tavalla . Hän ei tosin pidä mahdollisena sitä, että asia pystyttäisiin joskus matemaattisesti todistamaan. (Lohdullinen tieto: fysiikan kirjoissa ei tulla koskaan osoittamaan aukottomasti, ettei ihmisellä ole vapaata tahtoa.)

Runossaan Leikimme viettelijää Vasko Popa kirjoittaa avaimenreiän suutelemisesta. Joku suutelee niin rajusti ja kuumasti, että kylmä avaimenreikä vastaa. Hänessä jolla on silmää tälle, joka näkee tämän tapahtuvan, Popa näkee leikkijän siinä missä hänessä joka suutelee.
Niin helposti varmaan jää huomaamatta, miten maailma vastaa tahtoon sen jälkeen kun se on ilmaistu.
<tahto star warsissa? = mitä sen hahmot eniten tavoittelevat, missä he kuvittelevat, että onnellisuus piileksii?>

Ajan lyhyt historia saattaa ensi lukemalta vaikuttaa kaiken kattavalta, mutta jotkut asiat jäävät sen ulkopuolelle, esimerkiksi kauhukuva ajan silmukkaan ajautumisesta, siitä että murmeli herää joka aamu samasta unesta. Tai siitä että menneisyys ja nykyisyys ovat samaan aikaan olemassa niin kuin Foo Fightersin videossa Everlong.

Entä jos kaksi tulevaisuutta yksinkertaisesti vain tapahtuisi, ilman selitystä? Yhden todennäköisyys olisi ollut ehkä vain 0,2 ja toisen käytännössä 1, mutta kuitenkin ne tapahtuisivat molemmat. Historian ristiriidattomuus särkyisi?

Antakaamme jedien suurmestarin, Yodan lohduttaa tässä suuressa surussa: ”Aina liikkeessä on tulevaisuus.”
Epäröin, antaisinko viimeisen sanan kuitenkin Wislawa Szymborskalle?

Ainutkaan päivä ei toistu,
yksikään päivä ei ole toisen kaltainen,
ei ole kahta samanlaista suudelmaa
kahta samankaltaista katsetta silmiin.


Runot:
Popa, Vasko. Leikimme viettelijää
Szymborska, Wislawa. Ei mitään kahdesti
Södergrann, Edith. Kristillinen uskontunnustus




(1)    Södergrann, Edith. Elämäni, kuolemani ja kohtaloni. Otava, 2011, s. 62.
(2)    Hawking, Stephen: Ajan lyhyt historia. s. 207
Kuva: Pixabay/erge

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti