keskiviikko 20. huhtikuuta 2016

Henkilöhahmoista omassa tekstissäni ja noin yleensä

Lasten supersuosikki Frozen-elokuvassa Anna on yksinkertaisesti määritelty hahmo. Hän on elokuvan sisaruksista se tavallinen.

 Elsa on se, jolla on taikavoimia. Hän voi muuttaa minkä tahansa jääksi.

Näin yksinkertaisten tietojen perusteella pienet katsojat voivat ratkaista, kumpi he haluavat olla. Elokuvan idea on välitettävissä myös lasten välisessä leikissä ilman että leikkijät ovat nähneet elokuvaa, riittää kun he ovat olleet vaikkapa serkkulassa, jossa tuo elokuva on katsottu.

 Kun kirjoitin tuota Mies hopeisella vuorella, halusin päähenkilöksi nuoren naisen, jolla on Motörheadin pinssi rinnassa. Tästä yksinkertaisesta lähtökohdasta halusin aloittaa. Alusta asti oli selvä, että halusin päähenkilööni muitakin tyttömäisiä piirteitä ja nuoruuden ehdottomuutta. Hänellä ei ole nahkatakkia, koska hänen mielestään turkistarhaajat ovat Hannibal Lechtereitä. Sitten halusin musiiksi taustalle vähän Jimi Hendrixiä.

Kun päästää päähenkilönsä liikkeelle, ja antaa hänen tehdä asioita, persoonallisuuden piirteet alkavat kyllä tarkentua. Ehkä hänellä on joskus ollut hiukset vähän pystyssä, mutta nyt aikuisuus painaa päälle, ja sitten on tullut leikattua uusi polkkatukka, johon ei olla vielä totuttu. Niin, siis millaisena se sitten hiipii.

Henkilöhahmo ja hänen olennaisin ominaisuutensa voi olla hyvä aloituspiste uutta tarinaa miettiessä. Mutta tässäkään ei ole yhtä ainoaa oikeaa ratkaisua, siis miten näitä henkilöhahmoja luodaan. Italo Calvinon Koko Kosmokomiikassa, esimerkiksi, päähenkilöt ovat matemaattisia funktioita. Kirjaa saa lukea melkein loppuun ennen kuin tämä ratkaisu selittyy: se liittyy (oman tulkintani mukaan) kirjan keskeisimpään sanomaan, siihen mikä siellä sen sydämessä on. En nyt kerro omaa (ja ehkä hieman kömpelöä eli varmaankin väärää (?) tulkintaani tuosta, mitä Koko Kosmokomiikka varsinaisesti tahtoo sanoa. Kirja ei kyllä siitä tyhjenisi, vaikka sen tekisin.

Kriittisen korkeakoulun arvostelupalvelun herra S. sai minut ymmärtämään, että henkilö ja hänen ominaisuutensa eivät ole vielä tarinaa. Se, että jollakin henkilöllä on poikkeuksellisia ominaisuuksia sen takia, että hänellä on ollut poikkeuksellinen elämä, ei ole vielä juonen kuljetusta, vaan on vasta normaalitilan kuvausta. Ja siis tarpeen aivan kertomuksen alussa, joskin hyvä on lähteä liikkeelle in medias res. Juoni liittyy muutokseen, siihen että henkilö joutuu tilanteeseen, jossa hänen on pakko toimia. Mutta juoni on rakennelma, jonka teon voi aloittaa päähenkilön hahmottelemisella, ja itselle sopivat eli itseä kiehtovat hahmot löytyvät varmaan juuri kuin itsestään, kun vain antaa havainnolle tilaa.

Intuitiivisia lähtökohtia uuden tarinan luomiselle:
  • Henkilö (ei stereotyyppi)
  • Tapahtumapaikka, jossa henkilöt voivat toimia erikoisella tavalla tai heidän on pakko
  • Esine, joka voisi toistua tarinassa tai yhdistää henkilöitä toisiinsa
  • Latautunut tilanne
  •  Teko, joka paljastaa päähenkilöstä jotain olennaista
  Mistä lähtökohdasta kirjoittamista ei sitten voi aloittaa?

Itse en ole koskaan ymmärtänyt sitä, miten kirjoittamisen voisi aloittaa muka teemasta. Sanoisin, että se kyllä löytyy sitten aikanaan sieltä rivien välistä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti