lauantai 16. huhtikuuta 2016

Esikoiskirjan jälkeen

Vielä on mielessä, ajatuksia ja aiheita, joita käsittelin esikoiseksi yllättäen osoittautuneessa Mies hopeisella vuorella -romaanissa, ja siellähän se nyt jossain parka odottelee niitä lukijoita tietysti ...

Valmistumisen jälkeen olin vapaaehtoistyössä Angolassa ja Namibiassa, ja vuosia sen jälkeen sitten ihan eri reissulla Keniassa yhden kuukauden ystävän luona vierailulla, ja tuonne Keniaan Mies hopeisella vuorella sitten sijoittuu, Nairobiin tosin, maaseudulla romaanissa vain käväistään. Itse en aikoinani juuri Nairobissa edes ollut, kun jatkoin jos nyt en väärin muista niin Flamingo Airways -nimisen kunnianarvoisan yhtiön siivin eteenpäin. Oi aikoja. Muistelen mielelläni menneitä, kun vain on aikaa. Olen jo niin vanha. (?)

Kustantamosta pyydettiin minua luonnehtimaan tekstiäni, kertomusta, jonka olin kirjoittanut. Tulin väittäneeksi: ainoastaan sinisen huoneen kehitysvammainen lapsi perustuu todelliseen henkilöön. Hän oli Angolassa, lastenkodissa, jossa nauravat lapset juoksivat vihreää rinnettä ylöspäin minua kohti ilman kenkiä. Orpokoti sijaitsi mäessä, en muista paikan nimeä. Nyt minulla itselläni on saman ikäinen lapsi, jollei itse asiassa vähän vanhempikin jo, nyt kun häntä katson tuossa... hän olisi pärjännyt oikein mainiosti sellaisessa juoksuleikissä, mutta jaa, mitenkähän olisi käynyt, kun ruokapöytään oltaisiin käyty? Niin kuin nyt vaikka aamiaiselle, kun ei olisikaan Frozen-muroja (=meidän perheen kauheat paheet).

Tosiaan uskoin, että vain yksi henkilöistäni on todellinen, silloin kun sanoin niin. Mutta itse asiassa oli myös yksi nainen, supermarketin edessä. Hänellä oli pyöreät, todella turvonneet kasvot ja silmät puoleksi kiinni. Diagnoosi, jonka ihan itse olen  siis noin vuosikymmenen (hih) pohdinnan jälkeen saanut aikaiseksi: alkoholismi ja hoitamaton vajaatoiminta, siis molemmat. Joo. Sellaiset selitystä vaativat kasvot.
Kasvot, joiden takia kannatti matkustaa maailman toiselle puolelle.

Tekstini on fiktiivistä. Päähenkilö on erilainen kuin minä, todellakin ja hän toimii eri tavalla kuin minä. Varmaan juuri sen takia kertojanäänen rakentaminen olikin niin haasteellista. Säädin tekstiä ja paljon. Kirjoitan joskus myöhemmin tuosta itse kirjoittamisesta, kunhan pääsen vauhtiin tämän blogin kanssa: kirjoittamiseni vaikutteista, sitä miten "editoin" ja mitä kaikkea siinä tulikaan vastaan ... matka oli pitkä, mutta nyt työ on tehty.

On minussa jotain yhteistäkin päähenkilön kanssa, eihän olisi mitään järkeä lähteä kirjoittamaan henkilöstä, joka olisi oman itsen vastakohta. Yhtäläisyydet tosielämän kanssa eivät kuitenkaan tee fiktiosta vähemmän fiktiota, vaan aivan päin vastoin. Juuri noiden takia teksti voi koskettaa lukijaa.

Tämän blogin alku sijoittuu siis Mies hopeisella vuorella -romaanin jälkeiseen aikaan, nyt kun en ihan vielä jatka noita sitä edeltäneitä ainakaan ihan tosissani. Varmaan vähän niin kuin aika katsoa taaksepäin. Ja kyllä tässä vielä eteenkinpäin katsellaan ...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti