Tekstit

Kirjoituskilpailuita ja virikkeitä kirjoittamiseen

Kuva
Kesä on hyvää aikaa kirjoittamiseen.

Aiheita löytyy täältä Penguin Random Housen sivuilta englanniksi.
Sieltä löytyy myös tunnin webinaari aiheesta: mikä tekee bestselleristä bestsellerin.

Samalle sivulle on myös koottu englanninkielisiä kirjoituskilpailuita, joista monissa ei ole osallistumismaksua. Toisaalta joissakin noista on rajoitettu jopa osallistujien kansalaisuutta.


Ilmaisia kirjoituskilpailuja (englanniksi) löytyy täältä.

Jos kilpailu ei nappaa, tämän sivun alareunasta löytyy kymmenen minuutin kirjoitusharjoituksia.

Innostuisitko saksankielisesta kilpailusta, jossa kirjoitetaan korkeintaan 2 sivua pitkä tarina? Osallistumisaikaa marraskuun loppuun saakka 2018. Saksalaisella kielialueella on hyvin paljon kallista kirjoittajakoulutusta tarjolla verkossa. Kursseja, joissa Deutsch-als-Fremdsprache -ihmiset voivat harrastaa kirjoittamista on vähemmän, mutta jos ylimääräistä rahaa sattuisi olemaan, niin aina löytyisi, esim. tämä.

Espanjankielisiä mietteitä romaanin kirjoittamises…

Luovan kirjoittamisen kurssilla

Kuva
Olen kevään ajan ollut mukana kirjoittamiskurssilla ja aiemmat, kuukausittaiset tehtävät ovat olleet kirjoittamistehtäviä, joissa olen voinut hahmotella pidempää tarinaa eteenpäin. Tarkemmin sanottuna olen kyllä hahmotellut sen alkua, piirtänyt lähtöasetelmaa uusiksi ja kehittänyt henkilöhahmoja.

Tämä viimeinen tehtävä on erilainen - vaikeampi. Pitäisi kirjoittaa kritiikki omasta tekstistä, johon itse on tyytyväinen, ja saa valita myös pidemmän tekstin. Mikä omassa tekstissä on oikeasti hyvää? Mikä siinä toimii? Tällehän kaikki tekeminen oikeasti perustuu. On niin helppo osoittaa vikoja ja puutteita ... ja on niin helppo uskoa oma teksti valmiimmaksi kuin se onkaan, ainakin hetkittäin.

Mutta mitä hyvää tekstissäni voisi olla?




Blogihaaste

Kuva
Blogisti, ota vastaan blogihaaste: Kommentoi Kosmoskynän artikkelia.

Sen voit tehdä Kosmoskynän verkkosivuilla.

Suura globaalia aikalaistarinaa etsimässä

Kuva
Intialainen Smita elää keräämällä parempiin kasteihin kuuluvien roskia. Hän haluaa tyttärelleen paremman tulevaisuuden, sopii asiasta opettajan kanssa ja maksaa opettajalle. Tytär menee kouluun, yhdeksi päiväksi. Ei siitä sitten tulekaan mitään. Smitan on otettava oma tytär mukaan roskienkeruutyöhönsä, ja hyväksyttävä se tosiasia, ettei hänen tyttärensä saa sen parempaa tulevaisuutta kuin hän. Vai onko?

Smita on se kirjan hahmoista, jonka ympärille suurin jännitys kerääntyy ja näin ollen myös se, jonka suhteen lukija pettyy pahiten - Smitan ja hänen tyttärensä tarina jää pahemman kerran kesken.

Henkilöitä, jotka eivät täysin pysty lunastamaan paikkaansa ovat kaunis ja menestyvä, kanadalainen asianajajanainen, joka sairastuu syöpään ja menettää hiuksensa. Hänen tarinassaan kerronta heittäytyy kaikkein viihteellisimmäksi.

Palermolaisen peruukkitehtaan omistajanainen pelastaa yrityksensä päättämällä, että hiuksia on ostettava Intiasta, koska paikallisia hiuksia ei ole tarpeeksi saatavil…

Elizabeth Strout: Anything is possible

Kuva
Kiehtovinta Elizabeth Stroutin teoksessa Anything is possible on se, ettei siitä oikein tiedä, onko se romaani vai novellikokoelma. Se on jotain siltä väliltä.
Ollaan pienessä kylässä, Amgashissa ja siellä asuvien henkilöiden suhteet paljastuvat tarinoissa. Yksikään henkilöistä ei itse asiassa ole sillä tavalla puoleensa vetävä kuin romaanihenkilön toivoisi tai olettaisi. Ensi sivuilla kävi mielessä, että onkohan tällä tarinalla minulle mitään annettavaa, mutta samaan aikaan tarina alkoi kantaa.
Teoksen rakennetta olisi turha kuvata "kokeilevaksi", koska jokin näiden ihmisten välisissä suhteissa - sympatiassa, säälissä ja rakkaudessa, tai enemmänkin sen puuttumisessa, nyt on tullut synnyttäneeksi tällaisen kerronnan muodon: se on jotain orgaanista.

NASA astrofyysikko ja STAR WARS

Kuva
Star Warsin fysiikasta ja astrofysiikasta on kirjoitettu lukemattomia kirjoja siitä hyvästä syystä, että näissä paketeissa tavallisten fysiikan oppikirjojen esittelemät ilmiöt yksinkertaisesti vain kelpaavat yleisölle.

Kirjoittaja, NASA:lla työskennellyt astrofyysikko Jeanne Cavelos, tunnustaa kirjan takakannessa olevansa itse Star Wars -fani. Tästä johtuen hän pysyykin aiheessaan ihailtavan hyvin: jopa elokuvien hologrammien takaa löytyy yksinkertaisia, arkipäiväisiä fysikaalisia ilmiöitä. Kirja on suunnattu nuorelle lukijalle, koska tekstin sisältämät fysikaaliset ajatukset eivät kaipaa taustatietoja, mutta myös sellaiselle, jonka luonnontieteellinen maailmankuva on jo kehittynyt: tuttujen ilmiöiden takaa löytyy hauskoja oivalluksia, vaikka välillä tekstin saumaton liittyminen Star Warsiin ärsyttäisi.

Lukiessani koin, että teksti pyörii kyllä hieman liikaa "Force" -käsitteen kanssa. Toisaalta tämä lienee pakko hyväksyä - alkuperäinen tavoite ei ollut lähestyä aihetta peri…

Romaanin rakenteen muokkaaminen ja Excel

Kuva
Olen löytänyt avun yllättävästä suunnasta nyt työn alla olevassa kirjoitusprojektissani: Excelistä. Ongelmana tekstissä oli se, että se on monen henkilön tarina ja tapahtumien välillä on pitkiä aikoja. Siis sehän ei tietenkään sinänsä ole ongelma, vaan hyvä asia, koska se tekee tarinasta mielenkiintoisen ja innostavan. Tämän kaltaisen tarinan kertomiseen voi kuitenkin liittyä ongelmia.
Kirjoitin version, joka alkoi yhteen henkilöön keskittyen. Kun myöhemmin siirryin toiseen henkilöön, tuli ongelmaksi, että mihin se edellinen henkilö karkasi. Pyrin korjaamaan tilannetta jaksottamalla tarinaa uudella tavalla: ja siitä tuli yllä olevan kuvan mukainen.
Roosat ovat nykyhetkeä, valkoiset menneisyyttä ja punaiset sivuhenkilön tarinaa, joka tapahtuu lähellä nykyhetkeä.
Käyttäessäni eri värejä eri aikoina tapahtuville asioille, aloin nähdä, että enemmän muutoksia tarvitaan, ja mitkä nämä sitten olivat ...

Sain aikaan harmonisemman kokonaisuuden, kun jaoin eri tarinat rohkeammin pienempiin osi…